lauantai 5. joulukuuta 2015

Arvostelu: Rick Riordan - Kanen aikakirjat 1: Punainen pyramidi



Kirjailija: Rick Riordan
Alkuperäinen nimi: The Red Pyramid
Kirjasarja: Kanen aikakirjat
Julkaistu: 2011
Kustantaja: Otava
Suomentaja: Ilkka Rekiaro
Sivumäärä: 511
 
Takakannesta:
 
Räjähdys sattui jouluaattona. Näin jälkeen päin ajatellen minun olisi kannattanut ottaa jalat alleni ja kiskoa pikkusiskoni Sadie mukaan. Mutta seurasin arkeologi-isääni British Museumin portista sisään. Kun tulin tajuihini, kuulin varashälyttimen tööttäyksiä. Sylkäisin suustani Rosettan kiven sirun, ja kohta näin isän vajoavan lattian läpi.
 
"Minä hoidan asiat kuntoon", isä oli luvannut, mutta tulikin vapauttaneeksi muinaisen Egyptin pahamaineisimman jumalan. Nyt koko maailmaa uhkaa kaaos. Carter ja Sadie joutuvat rajulle törmäyskurssille mahtavien jumalien kanssa, ja vaarallisen lähelle sukunsa suurta salaisuutta.
 
Rick Riordan tuli kuuluisaksi kreikkalaisen mytologian nykyaikaan tuovilla Percy Jackson -kirjoillaan, mutta voiko hän tehdä saman ihmeen kahdesti?
 
Punainen pyramidi aloittaa Kanen aikakirjat -nimisen trilogian. Päähenkilöinä ovat sisarukset Carter (14v.) ja Sadie (12v.) Kane, ja heidän tehtävänään on pelastaa maailma tuholta. Tiedetään, ei kovin omaperäistä Rick Riordanilta, mutta miksi muuttaa hyväksi osoittautunutta kaavaa?
 
Kirjan juoni on siis kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että kaksi nuorta saa kuulla, että Egyptin jumalat ovat olemassa, heidän isälleen käy jotain hyvin kummaa, ja heidän tehtävänään on pelastaa maailma, sekä siinä sivussa heidän isänsä jos mahdollista. Aikaa heillä on suurin piirtein viisi päivää.
 
Heti ensimmäisenä mieleen juolahtaa Percy Jackson -kirjojen hieman pidemmät aikarajoitukset maailman pelastamiselle. Yleensä aikaa oli noin kuukausi joka sekään ei meinannut riittää, mutta että viisi päivää? Muistaakseni sama pätee trilogian muihinkin kirjoihin. Sekä Liekehtivä valtaistuin että Pedon varjo molemmat suosivat tätä viiden päivän aikarajoitusta maailman pelastamiselle, joka kuulostaa melkoisen absurdilta. Mukava kuitenkin nähdä, että Rick on valmis koettamaan edes jotain uutta.
 
Itseäni ei kuitenkaan lainkaan häiritse sarjan yhtäläisyydet Percy Jacksonin kanssa, koska niitä ei mielestäni ole juuri lainkaan. Kyllä, tarina kulkee suunnilleen samalla kaavalla, mutta mitään muuta yhteistä ei olekaan. Eikä sama kaavakaan haittaa yhtään, Rick kun ilmeisesti hallitsee tämän kaavan parhaiten. 
 
Mutta mitäs hyvää tästä kirjasta nyt löytyykään? Ensiksikin se, että kirja on kirjoitettu kirjaksi suoraan äänitteeltä, jonka Sadie ja Carter lähettivät Rickille on erittäin omaperäinen idea. Se saa kirjan tarinan tuntumaan paljon mielenkiintoisemmalta, ja tunnelmaa vahvistaa aina silloin tällöin kerronnan rikkovat välihuomautukset, esimerkiksi sisarusten välinen kinastelu äänitteen äänittämisen aikana. Sisarukset kertovat tarinaa vuorotellen, ja kertoja vaihtuu suunnilleen kahden tai kolmen luvun välein. Toiseksi tahtoisin mainita Sadien, joka oli todella piristävä päähenkilö/kertoja, vaikka pääseekin loistamaan enemmän vasta myöhemmissä osissa. Silti hänen lukunsa olivat aina hauskinta luettavaa, samalla kun Carterin luvut tuntuivat olevan tuttua ja turvallista lässytystä.
 
Josta päästäänkin kirjan huonoihin puoliin. Carter on ensinnäkin päähenkilönä ihan mukiinmenevä, mutta jotenkin jää hyvin perinteiseksi tylsimykseksi. Muutenkin koko kirjaa tuntuu vaivaavan loputon tylsyys, eikä se ole hyvä juttu. Luulisi että viidessä päivässä ehtisi tapahtua ties mitä, ja niinhän sitä tapahtuukin, mutta mikään ei tunnu mitenkään järin ihmeelliseltä. Ainoastaan pari kohtaa sieltä täältä tuntui viihdyttävältä, mutta pääosin kaikki asiat tuntuivat latteilta ja väärällä tavalla ankeilta. Arvattava kirja ei ole, ei missään nimessä, mutta jotenkin kirjassa tuntuu tapahtuvan todella vähän mitään kiinnostavaa. Mainittakoon vielä että kun luin kirjasarjan ensimmäistä kertaa (arvostelen nyt toisen lukukerran perusteella), niin luin ensin toisen osan koska se oli silloin kirjastossa saatavilla, ja odotellessani kolmatta osaa ilmestyväksi luin sitten tämän ensimmäisen osan kun se oli taas saatavilla. Jo silloin pidin ensimmäistä osaa kovin kuivana ja tylsänä kokemuksena. Ajattelin sen johtuvan siitä, että olin lukenut kirjat väärässä järjestyksessä, mutta näin ei ilmeisesti ole. Kun nyt luin kirjat toiseen kertaan, en enää muistanut kirjoista juuri mitään, mutta mielipiteeni ei juuri muuttunut miksikään. (Ja vielä triviana, luin Kanen aikakirjat (2 ensimmäistä osaa) ennen kuin luin Percy Jacksonit. Luin Percyt vasta muutama viikko Kane -kirjojen jälkeen, mutta niistä enemmän sitten joulun jälkeen.) Kirjaa voisi siis kuvailla lähinnä hiekan makuiseksi. Aika osuvaa, aiheen huomioon ottaen.
 
Vielä muutama positiivinen juttu kirjasta. Käänteitä oli riittävästi, ja ne olivat yleensä aika nerokkaita. Toinen hyvä juttu oli sivuhahmot. Zia, Khufu ja erityisesti Bastet olivat kaikki mahtavia sivuhahmoja. Kirjan jumalista vielä sen verran, että Bastetia lukuun ottamatta he olivat melko värittömiä verrattuna Percy Jackson- sarjan kreikkalaisiin jumaliin. Olivathan esimerkiksi Isis ja Horus sinällään ihan mielenkiintoisia, mutta huumoria heistä ei valitettavasti juuri irronnut.
 
Suosittelen kuitenkin lukemaan kirjan, ihan vain sen takia että loput kaksi kirjaa ovat todella hyviä. Itse kykenin aikoinani lukemaan toisen kirjan lukematta ensimmäistä osaa, mutta suosittelen silti lukemaan myös aloitusosan. Vaikka tarina tuntuukin melko kuivalta, on se silti viihdyttävä kokemus, ja käänteet ovat välillä melko vaikuttavia, etenkin lopussa. Miellyttävän lämmin lukukokemus näin talvella, vaikkakin hieman tylsähkö.
 
Juoni: 60%
Lukukokemuksen miellyttävyys: 65% 
Henkilöhahmot: 75%
 
KOKONAISUUS: 65%
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti