Arvostelu - Terry Pratchett: Noitasiskokset

 

Kirjailija: Terry Pratchett

Alkuperäinen nimi: Wyrd sisters

Julkaistu: 1993

Kustantaja: Karisto

Suomentaja: Margit Salmenoja

Sivumäärä: 306



 

Takakannesta:

 

Kuningaskunnat huojuvat, kruunut keikkuvat ja tikarit välähtelevät, kun kolme asialleen vihkiytynyttä noitaa sekaantuu kuninkaalliseen valtapolitiikkaan. Vanha kuningas on surmattu, perillinen kiidätetty turvaan yön selkään ja valtaan on noussut ilkeä herttuapari, joka aikoo saada noidatkin maksamaan veroa. Nämä eivät ota innostuakseen asiasta ja päättävät saattaa valtaan oikean kuninkaan. Tai niin he luulevat.

 

Terry Pratchettin tuotannosta on hyvin hankalaa löytää huonoa kirjaa. Tämäkään kirja ei ole sellainen.

 

Noitasiskokset sijoittuu, kuten useimmat Terry Pratchettin kirjoista, Kiekkomaailmaan. Tarkalleen ottaen Lancreen, johon useimmat Noita-kirjat sijoittuvat. Noitasiskokset on Noita-sarjan järjestyksessä toinen kirja. Kirjat eivät ole toisilleen suoraa jatkoa, mutta niissä saattaa olla viittauksia aiempiin osiin tai muihin Kiekkomaailma-kirjoihin, mutta muiden kirjojen lukeminen ei ole juuri koskaan välttämätöntä. Itsekään en ollut lukenut Tiffany Särkynen -sarjan lisäksi mitään muita Kiekkomaailma-kirjoja ennen tämän lukemista. Tähän kirjaan voi siis tarttua huoletta, vaikkei olisi koskaan lukenut muita Pratchettin kirjoja.

 

Noitasiskosten päähenkilöinä toimivat kolme lancrelaista noitaa: Muori Säävirkku, Nanny Auvomieli ja Magrat Kynsilaukka. Muori on kolmikon vakavamielinen johtajatar, jota arvostetaan suuresti. Nanny Auvomieli taas on valtavan suvun matriarkka, ja hänen iloinen persoonansa yhdistettynä Muorin vakavamielisyyteen luo kirjan hersyvälle huumorille pohjan. Magrat Kynsilaukka sen sijaan on nuori tulokas, ja hän ei vielä oikein osaa olla noita, eikä hän tiedä kyllä muutenkaan juuri mistään mitään. Henkilöt ovat selvästi tämän kirjan mahtavuuden pohjalla, ja erityisesti Nanny Auvomieli on Pratchettin parhaita hahmoja ikinä. 

 

Noitasiskosten juoni on juurikin se perinteinen kuolleen kuninkaan perillinen pelastuu ja palaa myöhemmin pelastamaan valtakunnan -juoni, mutta Pratchett osaa repiä ilon irti kaikesta. Tarina samaan aikaan sekä kunnioittaa satuperinteitä, että nauraa niille päin naamaa, ollen näin hyvin onnistunut viihdyttäjä, että mielenkiintoisten ajatusten herättäjä. Kyseessä ei myös suinkaan ole lasten kirja, vaikka kyllä tämän lapsi voisi hyvinkin lukea, mutta ei hän tästä paljoa ymmärtäisi. Etenkin kirjan huumori on hyvin älykästä, eikä lapsi varmasti ymmärtäisi kaikkia vitsejä. Itse luin tämän ensi kerran 15-vuotiaana, ja ymmärsin suunnilleen kaiken. Pratchettin kirjat vaativat suurta keskittymistä, mutta yleensä tarinoiden huumori on sen arvoista. Pahimmillaan muistan nauraneeni eräälle kirjan vitsille pari päivää.

 

Tarina on siis erinomainen, mutta itse kirjan lukeminen vie aikaa, mikä ei kyllä ole uutta Pratchettin tuotannosta puhuttaessa. Keskittynyt lukeminen kuitenkin palkitaan aina äärettömän makeilla nauruilla, ja aivan uudenlaisilla näkökannoilla asioihin. Jos siis haluat kevyttä hupilukemista tämä ei ole kirja sinulle, mutta jos taas tahdot nauraa itsesi useasti kuoliaaksi pitkällisen lukukokemuksen aikana niin mikä ettei.

 

Juoni: 95%

Lukukokemuksen miellyttävyys: 90%

Henkilöhahmot: 100%

 

KOKONAISUUS: 100%

 

Lukunäyte:

 



Magrat oli lumoutunut kuten aina. Teatteri ei ollut sen kummempi kuin muutama palanen värjättyä säkkikangasta, tynnyrien päälle asetettu lankkunäyttämö ja puolisen tusinaa kyläaukiolle sijoitettuja penkkejä. Mutta samanaikaisesti se onnistui olemaan Linna, Linnan Toinen Osa, Sama Osa Hieman Myöhemmin, Taistelukenttä, ja tällä hetkellä se oli Kaupungin ulkopuolella Kulkeva Tie. Iltapäivä olisi ollut suurenmoinen ilman Muori Säävirkkua.
   Luotuaan erinäisiä pistäviä silmäyksiä kolmimiehiseen orkesteriin selvittääkseen, mikä noista kolmesta soittopelistä oli teatteri, vanha noita lopulta kiinnitti huomionsa näyttämöön, ja Magratille alkoi pikku hiljaa valjeta että teatterissa oli tiettyjä perusnäkökohtia joita Muori ei ollut vielä käsittänyt.
   Paraikaa Muori pomppi istuimellaan kuin vimmattu.
   "Mies tappoi hänet", Muori supisi. "Miksei kukaan tee mitään? Mies tappoi hänet! Ja tuossa kaikkien silmien edessä!"