Arvostelu: Maresin voima: Punaisen luostarin kronikoita - Maria Turtschaninoff

Nimi: Maresin voima

Sarja: Punaisen luostarin kronikoita

Alkuperäinen nimi: Breven från Maresi

Kirjailija: Maria Turtschaninoff

Kääntäjä: Marja Kyrö

Kustantaja: Tammi

Julkaisuvuosi: 2018

Sivumäärä: 384

Tunnustan heti alkuun, että alun perin tämän kirjan idea kuulosti minusta tylsältä. Kun vuonna 2015 tajusin Arran olevan kaikkien aikojen lempikirjani ja aloin samalla aktiivisesti etsiä muita saman kirjailijan kirjoja, törmäsin samalla myös alustaviin juonikuvaksiin hänen tulevista kirjoistaan eli Punaisen luostarin kronikoiden toisesta ja kolmannesta osasta. Tuolloin en ollut vielä edes lukenut Maresia, koska sen juonikuvaus kuulosti minusta tylsältä ja tavanomaiselta. Samoin myös sarjan myöhemmät suunnitellut osat kuulostivat suhteellisen mielenkiinnottomilta. Toisessa osassa kerrottaisiin luostarin perustamisesta. Koska en tosiaan tiennyt Punaisesta luostarista tuossa vaiheessa vielä mitään konkreettista, oletin toisen osan siis kertovan pienestä joukosta hartaita mummeleita jotka yrittävät kyhätä kasaan jotain luostarin tapaista samalla kun valittelevat reumaansa ja laskevat luomiaan. Kolmas osa kertoi kuulemma siitä, kuinka ensimmäisen kirjan päähenkilö perustaisi koulua. Ei, se vaan ei kuulostanut ollenkaan kiinnostavalta. Kun sitten kuitenkin luin Maresin, huomasin pitäväni siitä valtavasti. Luostarin historia alkoi samalla äkkiä kiinnostaa minua valtavasti ja toinen osa, Naondel, alkoi kuulostaa erittäin lupaavalta. Silti kolmannen osan idea huolestutti minua yhä hieman. Kuinka jonkin kämäisen kyläkoulun perustamisesta voi edes tehdä kiinnostavaa? Tiesin kyllä, että tekstin luonteen ja tason osalta minun ei tarvitsisi kantaa huolta. Uskon, että pienellä hiomisella jopa Turtschaninoffin ostoslistoista voisi saada aikaan teoksen, jonka kielellinen lahjakkuus koskettaisi lukijoiden sieluja kautta maan. En siis pelännyt, että kirja olisi huonosti kirjoitettu. Pelkäsin, että sen tarina olisi tylsä ja lattea. Vielä silläkin hetkellä kun avasin kirjan, jossain mieleni perukoilla kuiski pienoinen ajatus: entä jos se onkin huono? Noh, nyt olen lukenut Maresin voiman ja sen verran voin paljastaa, että ei se tosiaankaan ollut huono.

  

Kirjan tarina siis keskittyy siihen, kuinka Maresi palaa takaisin kotikyläänsä ja ryhtyy perustamaan siellä koulua tytöille. Sen enempiä en juonesta mielellään kerro. Kuten jo mainitsin, kirjan idea vaikutti minusta alun perin hieman heppoiselta. Kuinka tuollaisesta lähtökohdasta voisi ikinä saada aikaiseksi mitään kiinnostavaa? Vaan kiinnostava tämä kirja kuitenkin on, jopa niin kiinnostava, että luin sen alle päivässä, joka on minulle aivan ihmeellisen kirjan merkki. Mitä tahansa kirjaa minä en niin nopeasti luekaan. Ja tämän kirjan juonen vahvuus on mielestäni juuri siinä, että se on niin erilainen verrattuna muihin Marian kirjoihin. Ensinnäkin miljöö on todella arkinen verrattuna vaikkapa Ohaddinin palatsiin Naondelissa tai Punaiseen luostariin Maresissa. Jopa Arrassa suurin osa tarinasta vietetään Lavoran pääkaupungissa. Anachén tapahtumapaikat ovat ehkä maanläheisimpiä mitä Marialta on tähän mennessä nähty, mutta Maresin voiman kohdalla miljöö on pikemminkin äärimmäisen tavanomainen. Ei ole mitään hienoja rakennuksia tai kylänpäälliköitä. Kaikki on vain äärimmäisen arkista ja normaalin oloista. Sama pätee myös suurimpaan osaan juonta ja myös kirjan teemoihin.

Maresin voima välttelee ääripäitä ja pyrkii pysymään normaalissa. Ei ole paljoakaan sellaisia miehiä, jotka haluavat raiskata tai orjuuttaa joka ikisen vastaan tulevan naisen, tai ainakin heidät pidetään poissa kirjan pääjuonesta. Mielestäni Naondelin ja Maresin mieskuva oli hyvä, vaikka jotkut ovat niistä kitisseetkin. Eivät Maresin ja Naondelin pahat miehet olleet pahoja siksi, että he olivat miehiä. Yhteiskunta ja sen normit vain ohjasivat heitä kyseiseen suuntaan. Maresin voimassa nähdään aivan tavallisia miehiä, sellaisia, jotka kohtelevat naisia aivan normaalisti. Lisäksi on toki myös sellaisia miehiä, jotka haluavat käyttää naisia hyväkseen, mutta kuten jo sanoin, heihin ei keskitytä kovinkaan paljoa. Tilanne on mielestäni paljon lähempänä sitä, mikä meillä täällä Suomessakin on. Maresin ja Naondelin kuvaamat tilanteet eivät ole oikein sellaisia, joihin törmäisi suomalaisessa kulttuurissa, mutta se miesten ja naisten välinen tilanne, joka Maresin voimasta on löydettävissä, on mielestäni paljon lähempänä meidän kulttuurimme tilannetta. Tästä eräänä esimerkkinä on kirjassa mies, joka ei sinällään osoita vihamielisyyttä erityisesti naisia kohtaan, mutta silti hänen mielestään naiset eivät luonnostaan sovi johtajiksi. Tämä on mielestäni kirjan ajankohtaisin kuvaus seksismistä ja sellainen, joka on itsellenikin tuttu. Monet lähipiirissäni esimerkiksi inhosivat aikoinaan Tarja Halosta eivätkä pitäneet häntä kunnollisena presidenttinä juuri siksi, että hän on nainen. Nämä kyseiset miehet, jotka näin ajattelivat eivät olleet mitään raiskaajia tai naisten hakkaajia, mutta silti he eivät voineet sietää naista, jolla on auktoriteettia. Juuri tämä on mielestäni Maresin voiman vahvuus. Se ei vie teemojaan äärimmäisyyteen, ja sitä kautta se on ehkä Marian voimakkaimmin vaikuttava teos, koska sen maailma tuntuu niin tutulta.

Silti koko kirjan kiintoisinta antia oli mielestäni Maresin mieskuvan kehittyminen ja muuttuminen. Kuten jo mainitsin, monet nurisivat aikoinaan siitä, kuinka Maresissa ja Naondelissa keskityttiin juurikin pahoihin miehiin, jotka halusivat tehdä naisille pahaa. Mutta ikävä totuus on, että sellaisia miehiä on oikeasti olemassa ja luostarissa Maresi joutui kohtaamaan vain ja ainoastaan juuri sellaisia miehiä. Maresin luettuani muistan pohtineeni, kuinka tuo tilanne muutti Maresin mieskuvaa. Maresin voimasta käy ilmi, että Maresille on kehittynyt traumoja kyseisestä tapahtumasta ja nyt hän pelkää olla kahden tuntemattomien miesten kanssa. Tietystikään hän ei pelkää omaa perhettään, jonka kanssa hän vietti lapsuutensa, mutta hänelle ennestään tuntemattomat miehet saavat hänet kauhun partaalle. Oli aivan äärimmäisen mielenkiintoista lukea siitä, kuinka Maresi toisaalta tiesi, että nämä miehet eivät tahdo hänelle pahaa, kun taas toisaalta hän muistaa saarelle hyökänneet miehet ja heidän julmuutensa. Hänen on hankala erottaa nämä kotikylänsä tavalliset miehet niistä julmureista, jotka tahtoivat satuttaa luostarin naisia. Maresin pään sisäinen konflikti ja sen kehittyminen ovat aivan äärimmäisen kiinnostavaa luettavaa.

Maresi kehittyy muutenkin tarinan aikana valtavasti, välillä hieman yllättäviinkin suuntiin, ja hänen välillä hieman hupsukin luonteensa välittyy erittäin luontevasti kirjeistä. Maresin äiti on sellainen henkilö, josta lukisin erittäin mielelläni lisääkin, joten jos Maria luet tätä niin toivon, että hänestä kertova kirja on ainakin suunnitteilla. Mutta jos unohdamme Maresin ja hänen äitinsä, niin kirjan seuraavaksi kiinnostavimmat henkilöt olivat Náraes ja Géros. Náraes eli Maresin vanhempi sisko oli kiintoisa etenkin siksi, että hänen suhtautumisensa Maresiin oli mielestäni hyvin yllättävä. En nyt sano millä tavalla yllättävä, mutta minä vain pidin hänestä todella. Géros oli minulle kuitenkin kirjan henkilöistä se suurin yllätys siksi, että hän vei tarinaa ja myös Maresin kehitystä sellaiseen suuntaan, jota en todellakaan osannut odottaa, mutta taaskin Géros oli mielestäni niin tavattoman mielenkiintoinen tapaus etenkin juuri siksi, koska hän edusti jotain arkista ja normaalia. Taaskaan en sano miten Géros liittyy mihinkään, mutta sanon vain, että hän todellakin toi kirjan tematiikkaan vielä lisää kiinnostavuutta, niin kuin sitä ei muka olisi ollut jo ennestään ihan tarpeeksi.

Maresin voima on todellakin aivan upea teos. Kaikki tässä kirjassa on haurasta ja hentoa. Juonen idea ei ole mitenkään eeppinen, tapahtumapaikka on tavanomainen ja teemat ja henkilöt ovat kaikki arkisia ja tavanomaisia. Silti kaikesta tästä Maria kutoo jollakin ilveellä esiin tarinan, joka on voimakas ja lumoava. Kirjat saavat minut harvoin parkumaan, yleensä en itke kirjan aikana kertaakaan koska miehethän eivät tunnetusti itke, eikä tämäkään kirja saanut minua tirauttamaan kyyneltäkään. Minulla vain sattui menemään roska silmään noin neljä kertaa tämän kirjan jälkimmäisen puoliskon aikana. Se on jo uusi ennätys. Yksi roska oli peräti niin iso, että kesti muutaman sivun verran ennen kuin sain sen vihdoin pois. Lähetän kosteusvaurioista laskun suoraan Tammelle jos kirja kastui käyttökelvottomaksi siinä rytäkässä. Myös aivan kirjan viimeisten lauseiden kohdalla silmääni ilmestyi aivan julmetun iso roska. Ai niin tosiaan, se loppu. Ja lopulla tarkoitan nyt Maresin viimeisintä kirjettä. Taaskaan en sano mitä siinä sanotaan, en tahdo pilata keneltäkään tämän kirjan lukemisen tuottamaa yllätystä ja iloa. Mutta loppu oli ehkä kirjan isoin yllätys minulle. En olisi ikipäivänä osannut edes kuvitella, että Maresin tarina menisi juuri siihen suuntaan, vaikka nyt kun mietin, niin se oli loppujen lopuksi ehkä ainoa oikea vaihtoehto. Toki Arran loppu on mielestäni yhä Marian koskettavin, mutta niin kuin rapakon takana sanottaisiin, Maresin voima really gave it a run for its money.

Minusta on hienoa nähdä, että Maria pystyy tekemään näin mahdottoman vaikuttavan kirjan aiheesta, joka alun perin tuntui minusta tylsältä ja mielenkiinnottomalta. On myös erikoista, että vaikka muut Marian kirjat ovat teemoiltaan ja tapahtumiltaan paljon rajumpia, niin silti niiden ensilukemisten aikana olen joutunut kaivelemaan roskia silmistäni korkeintaan kerran. Toki nykyään kun luen Arraa niin muistutan sitä lukiessani paljon enemmän vesiputousta kuin nuorta miestä, mutta kun luin sen ensimmäisen kerran niin pidin sitä lähinnä outona, en liikuttavana. Neljä roskaa silmässä yhden kirjan aikana on minulle tosiaan aivan ennenkuulumatonta. Silti Arra saattaa yhä olla suosikkini kaikista Marian kirjoista, mutta kyllä tämä on ihan sen kintereillä. Toisin sanoen tämä on teknisesti ottaen Marian paras kirja tähän mennessä mutten vaan pysty myöntämään sitä koska Arra on minulle enemmän kuin pelkkä kirja. 

Juoni: 100%

Lukukokemuksen miellyttävyys: 100%

Henkilöhahmot: 100%

KOKONAISUUS: 100%

PS. Tästä tuli nyt aivan ylipitkä mutta kun ei tällaisen kirjan kohdalla vähemmällä selviä.

PPS. Pliis Maria käy joskus Seinäjoella että saan nimmarit kirjoihin. Tack på förhand!