Kirjailija: Maria Turtschaninoff
Alkuperäinen nimi: Maresi: Krönikor Från Röda Klostret
Kirjasarja: Punaisen luostarin kronikoita
Julkaistu: 2014
Kustantaja: Tammi
Suomentaja: Marja Kyrö
Sivumäärä: 212
Takakannesta:
Kirjan sankaritar Maresi on tarkkasilmäinen ja tiedonhaluinen tyttö. Hän asuu pienellä saarella Punaisessa luostarissa, jonne miehillä ei ole pääsyä. Eräänä kevätaamuna luostariin saapuu säikähtäneen oloinen tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä järjetöntä raivoa. Hurjaakin hurjempi tapahtumasarja käynnistyy, kun horisonttiin ilmestyy suuri purjelaiva - ei kai Jain isä joukkoineen ole tulossa? Maresin ja koko yhteisön neuvokkuus ja rohkeus pannaan äärimmäisen kovalle koetukselle.
Maresin vahvan tarinan suurena teemana on itsensä löytäminen - ja itsensä ylittäminen. Runollisen kaunis mutta henkeäsalpaavan jännittävä kerronta on lajissaan täysin kansainvälistä tasoa.
Jos minulta kysytään, niin jo pelkästään se, että kirjailija on suomalainen viittaa vahvasti siihen, että kirja tulee olemaan masentunut, kurja, karu, kummallinen - toisin sanoen huono. Paitsi jos kyseessä on Maria Turtschaninoff. (Nyt kun tarkemmin mietin, niin kyllä hänenkin kirjansa OVAT lähes aina masentuneita, kurjia, karuja ja kummallisia - mutta ne eivät ole koskaan huonoja.)
Maria Turtschaninoff on suomenruotsalainen (niin, ehkä tuo selittää sen, miksi kirjat eivät ole huonoja) kirjailija, joka kirjoittaa kirjansa ruotsiksi. Hän myös voitti Finlandia Junior -palkinnon Maresilla vuonna 2014. Silti Maresi ei ole syy sille että pidän Turtschaninoffin kirjoja suomalaisen kirjallisuuden valopilkkuina. Itse asiassa ensimmäinen Turtschaninoffin kirja jonka luin oli Arra, joka oli ehdolla vuoden 2009 Finlandia Juonior-voittajaksi. Jostain kumman syystä Arra ei kuitenkaan voittanut palkintoa, vaan Turtschaninoffia lykästi kunnolla vasta Maresin kohdalla. Itse kuitenkin luin Arran 8. -luokalla ihan sattumalta. Nappasin kirjaston hyllystä sattumanvaraisen kirjan, ja se sattuikin olemaan Arra, kirja josta en ollut koskaan kuullutkaan. (Muistan luulleeni Turtschaninoffin olevan saksalainen, kiitos kummalisen sukunimen.) Luin kirjan ja se on vieläkin minusta kenties paras kirja minkä olen koskaan lukenut. Minulla oli siis todella korkeat odotukset Maresia kohtaan kun lopulta sain sen luettavaksi marraskuussa. Mutta onko Maresi läheskään yhtä hyvä kuin suorastaan taivaallinen Arra?
Maresi on siis ensimmäinen osa Punaisen luostarin kronikoita -trilogiassa, jonka toinen osa, Naondel nimeltään, ilmestyy käsittääkseni keväällä 2016. Naondel on luultavasti eräänlainen esiosa, ja kolmas kirja tulee oletettavasti olemaan jatkoa Maresin tarinalle.
Maresin maailma on sama kuin Arrassa ja Turtschaninoffin eräässä toisessa fantasiakirjassa jonka marraskuussa luin, Anachessa. Anachessa ei ollut juuri lainkaan mainintoja Arrasta muutaman maan nimeä lukuun ottamatta, mutta Maresissa itse asiassa jopa viitataan Arraan ja Anacheen lyhyesti vanhoina legendoina, mukava pikku yksityiskohta.
Tarina itsessään on melko yksinkertainen, mikä todellakin oli tervetullutta. Kesäkuussa aloittamani lukemismaratonin aikana olen lukenut paljon kirjoja, jotka panostavat monimutkaisiin ja äärimmäisen rönsyileviin juoniin - Harry Potterit, näin esimerkiksi - ja vaikka pidänkin monimutkaisista juonista aivan valtavasti, niin tuntui silti todella miellyttävältä tutustua taas hieman yksinkertaisempaan tarinaan. Ei Maresi kuitenkaan liian yksinkertainen ole. Kirjassa on vain yksi selkeä tarina, ja aina välillä se vihjaa mahdollisiin jatko-osiin, mutta tarina keskittyy kuitenkin vain keskeisiin tapahtumiin.
Maresi on mielestäni todella hyvä päähenkilö. Hän on hyvin aikuismainen 13-vuotiaaksi tytöksi, mutta hän ei missään vaiheessa vaikuta tekaistulta. Arraan verrattuna hänen tarinansa ei ehkä ole aivan yhtä traaginen, mutta hänessä on silti aivan riittävästi syvyyttä. Jos Maresia pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi lämmin. Sama koskee koko kirjaa. Tälle on ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin se, että Maresi on hyvin samaistuttava kertoja, ja vaikkei kirjassa huumoria taida juuri ollakaan, niin silti se onnistuu viihdyttämään omalla erikoisella tavallaan. Ja tämä taas johtuu kirjan kielestä. Siinä taisikin tulla esille pääsyyni sille, miksi jumaloin Turtschaninoffin kirjoja niin paljon. Hänen kerrontansa on äärimmäisen kaunista, enkä muista koskaan lukeneeni mitään vastaavaa. Mutta todella suurta kiitosta ansaitsee myös suomentaja Marja Kyrö, sillä hän osaa täydellisesti tuoda esille kirjan kauniin kielen, eikä kirjaa todellakaan uskoisi pelkäksi käännökseksi.
Kirjan sanoma on myös mielenkiintoinen. Kirja on äärimmäisen feministinen, ja miehet kuvataan pääosin julmina raakalaisina. Toki mukana on myös monia hyviä miehiä, kuten esimerkiksi Maresin isä, mutta silti suurin osa miehistä osoittautuu naisia alistaviksi julmureiksi. Erikoinen näkökulma, ottaen huomioon, että kyseessä on nuortenkirja, jonka myös monet lapset varmasti lukevat.
Huomion arvoista on myös kirjan väkivaltaisuus. Arrassa ei ollut juuri lainkaan fyysistä väkivaltaa, mutta Maresi (siis kirja, ei henkilö) ei pidättele mitään, vaan väkivaltaa on paljon, ja etenkin nuoremmille lukijoille se voi olla todella järkyttävää. Kirjassa on myös monia muita lapsille sopimattomia yksityiskohtia (esim. seksuaalista väkivaltaa, elävältä hautaamista jne.), että en suosittelisi alle 12-vuotiaille, enkä usko että olisin itse voinut nauttia tästä kirjasta kunnolla vielä senkään ikäisenä. Kirjassa on kenties jopa enemmän väkivaltaa kuin Anachessa, jossa oli aika paljonkin iljettävyyksiä. Jostain kumman syystä nämä melko shokeeraavat yksityiskohdat eivät kuitenkaan tunnu järkyttävän kirjan niin lempeää tunnelmaa lainkaan, kumma kyllä.
Ja vielä on pakko mainita kirjan miljöö ja uskomukset. Punainen luostari ja saari ovat molemmat upeita tapahtumapaikkoja, ja luostarin uskonto on todella mielenkiintoinen, mytologiasta puhumattakaan. Onneksi Naondelissa päästään kuulemani mukaan tutustumaan näihin myytteihin vielä vähän tarkemmin.
Maresi on siis kaikin puolin onnistunut ja ansaitsee todellakin Finlandia Juonior -palkintonsa. Maresi ei ehkä yllä aivan Arran tasolle, mutta väittäisin sen olevan lähes mahdotonta mille tahansa kirjalle. Kirja saattaa kuitenkin olla paras kirja minkä olen tänä vuonna lukenut, tai sitten vuoden paras on Terästuulen yllä, en osaa vielä päättää, mutta eiköhän sekin ajan kanssa selviä. Maresi on kuitenkin täydellistä luettavaa talvella. Tarina on niin lämminhenkinen, mielikuvituksellinen ja ihmettä täynnä, että se lämmittää talvipakkasilla kuin paraskin takkatuli.
Maresi on mielestäni todella hyvä päähenkilö. Hän on hyvin aikuismainen 13-vuotiaaksi tytöksi, mutta hän ei missään vaiheessa vaikuta tekaistulta. Arraan verrattuna hänen tarinansa ei ehkä ole aivan yhtä traaginen, mutta hänessä on silti aivan riittävästi syvyyttä. Jos Maresia pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi lämmin. Sama koskee koko kirjaa. Tälle on ainakin kaksi syytä. Ensinnäkin se, että Maresi on hyvin samaistuttava kertoja, ja vaikkei kirjassa huumoria taida juuri ollakaan, niin silti se onnistuu viihdyttämään omalla erikoisella tavallaan. Ja tämä taas johtuu kirjan kielestä. Siinä taisikin tulla esille pääsyyni sille, miksi jumaloin Turtschaninoffin kirjoja niin paljon. Hänen kerrontansa on äärimmäisen kaunista, enkä muista koskaan lukeneeni mitään vastaavaa. Mutta todella suurta kiitosta ansaitsee myös suomentaja Marja Kyrö, sillä hän osaa täydellisesti tuoda esille kirjan kauniin kielen, eikä kirjaa todellakaan uskoisi pelkäksi käännökseksi.
Kirjan sanoma on myös mielenkiintoinen. Kirja on äärimmäisen feministinen, ja miehet kuvataan pääosin julmina raakalaisina. Toki mukana on myös monia hyviä miehiä, kuten esimerkiksi Maresin isä, mutta silti suurin osa miehistä osoittautuu naisia alistaviksi julmureiksi. Erikoinen näkökulma, ottaen huomioon, että kyseessä on nuortenkirja, jonka myös monet lapset varmasti lukevat.
Huomion arvoista on myös kirjan väkivaltaisuus. Arrassa ei ollut juuri lainkaan fyysistä väkivaltaa, mutta Maresi (siis kirja, ei henkilö) ei pidättele mitään, vaan väkivaltaa on paljon, ja etenkin nuoremmille lukijoille se voi olla todella järkyttävää. Kirjassa on myös monia muita lapsille sopimattomia yksityiskohtia (esim. seksuaalista väkivaltaa, elävältä hautaamista jne.), että en suosittelisi alle 12-vuotiaille, enkä usko että olisin itse voinut nauttia tästä kirjasta kunnolla vielä senkään ikäisenä. Kirjassa on kenties jopa enemmän väkivaltaa kuin Anachessa, jossa oli aika paljonkin iljettävyyksiä. Jostain kumman syystä nämä melko shokeeraavat yksityiskohdat eivät kuitenkaan tunnu järkyttävän kirjan niin lempeää tunnelmaa lainkaan, kumma kyllä.
Ja vielä on pakko mainita kirjan miljöö ja uskomukset. Punainen luostari ja saari ovat molemmat upeita tapahtumapaikkoja, ja luostarin uskonto on todella mielenkiintoinen, mytologiasta puhumattakaan. Onneksi Naondelissa päästään kuulemani mukaan tutustumaan näihin myytteihin vielä vähän tarkemmin.
Maresi on siis kaikin puolin onnistunut ja ansaitsee todellakin Finlandia Juonior -palkintonsa. Maresi ei ehkä yllä aivan Arran tasolle, mutta väittäisin sen olevan lähes mahdotonta mille tahansa kirjalle. Kirja saattaa kuitenkin olla paras kirja minkä olen tänä vuonna lukenut, tai sitten vuoden paras on Terästuulen yllä, en osaa vielä päättää, mutta eiköhän sekin ajan kanssa selviä. Maresi on kuitenkin täydellistä luettavaa talvella. Tarina on niin lämminhenkinen, mielikuvituksellinen ja ihmettä täynnä, että se lämmittää talvipakkasilla kuin paraskin takkatuli.
Juoni: 95%
Lukukokemuksen miellyttävyys: 100%
Henkilöhahmot: 95%
KOKONAISUUS: 100%
"Maria Turtschaninoff on suomenruotsalainen (niin, ehkä tuo selittää sen, miksi kirjat eivät ole huonoja) kirjailija, joka kirjoittaa kirjansa ruotsiksi." Voitko avata tätä vähän?
VastaaPoistaTämä tulee nyt "hieman" jälkijunassa mutta minun piti itsekin vähän raaputtaa päätäni että mistähän tuossa oli oikein kyse. Silloin 7 vuotta sitten kun tämän kirjoitin elin siinä käsityksessä, että kotimainen kirjallisuus ei ollut minua varten. Koin, että jollain tasolla suomalainen kirjallisuusperinne ei vaan passannut yksiin minun lukutottumusteni kanssa. Tämä näkemys muuttui paria vuotta myöhemmin ja käänteen tehneen kirjan arvostelu löytyykin myös tästä blogista, mutta tätä arvostelua kirjoittaessani näkemykseni oli yhä se, että suomalainen kirjallisuus on aina jollain tasolla epämiellyttävää luettavaa. Maria Turtschaninoff oli melkeinpä ainoa poikkeus, ja tämän poikkeaman selitin kai pois sillä että hän on suomenruotsalainen. Eli suomalainen kirjallisuus on aina huonoa, mutta suomenruotsalainen kirjallisuus voi olla hyvää. Korostan että tämä on äärimmäisen vanhentunut näkemys enkä tietenkään enää allekirjoita sitä. Toivottavasti tämä kuitenkin vähän avasi tuota hämmentävää lausuntoa.
Poista