Kirjailija: Maria Turtschaninoff
Alkuperäinen nimi: Anache - Myter Från Akkade
Julkaistu: 2012
Kustantaja: Tammi
Suomentaja: Marja Kyrö
Sivumäärä: 523
Kirjoitin tässä äskettäin erittäin mairean arvostelun Maria Turtschaninoffin Finlandia Junior -voittajasta, Maresista. Vaan kuinkahan mahtaa olla pari vuotta vanhemman Anachen laita? Onko mahdollista, että jokainen Turtschaninoffin kirjoittama kirja on yhtä kirjallisuuden ilojuhlaa?
Anache kertoo nuoresta Akkadi-tytöstä Anachesta ja hänen kasvamisestaan aikuiseksi naiseksi. Hyvin läheisenä teemana kirjalle on myös naisten asema akkadilaisten kulttuurissa. Kirjan pohdinta naisten asemasta tuo hieman mieleen Maresin, mutta Anachen tarina pyrkii löytämään aiheeseen uuden, suorastaan hyvin kummallisen lähestymistavan. Kun Maresi oli hyvin suorasukainen sanomansa kanssa, Anache etsii uudenlaisen näkökulman, ja vie tarinan melko odottamattomille raiteille. Kirjan juoni on hieman monimutkainen ja kirja taitaa olla myös Turtschaninoffin sivumäärältään pisin. Maresi ja Arra ovat molemmat reilusti alle 300-sivuisia, mutta Anachessa on tekstiä jopa yli 500 sivun verran. Aluksi olisin saattanut sanoa juonta ehkä hieman pitkitetyksi, mutta kun olen antanut kirjan muhia mielessäni nyt jo yli kuukauden verran on pakko sanoa, että jokainen sivu käytettiin juuri oikean tunnelman luomiseen. Kokonaisuus vaikuttaa loppuun hiotulta vaikkakin itse tarina on paljon rosoisempi kuin hyvin lämminhenkisessä Maresissa. Elämä Akkadien heimoissa on karua, ja kirja tuo sen juuri oikealla tavalla esiin. Kun tarkemmin ajattelee, tästä kirjasta päällimmäisenä minulle on mieleen jäänyt juurikin tuo Anachen elämän karuus ja onnettomuus.
Anache on Turtschaninoffin päähenkilöistä ehkä luonteeltaan karkein kuten koko tarina muutenkin. Maresi oli päähenkilönä hyvin elämänhaluinen ja lämmin kun taas Arra oli mystinen ja sympaattinen. Anache kuitenkin on todella surullinen henkilö, ja hän käy elämässään läpi monenlaisia ilon ja surun hetkiä, enimmäkseen surun. Anachen elämää seurataan myös melko pitkä tovi - arvelisin että noin 15 vuotta - ja sen aikana päähenkilöön ehtii todella joko tykästyä tai kyllästyä, tässä tapauksessa tykästyä. Kuten Maresissakin, koko kirja on päähenkilönsä näköinen, kylmä, hyytävä ja karkea.
Kirjan miljöö onkin sitten ihan omaa luokkaansa. Akkadien maa on todella karu eikä elämä siellä ole kovin onnellista, ei ainakaan yleensä. Kyse tuntuu olevan enemmänkin selviytymisestä kuin elämisestä mutta kukaan kirjan henkilöistä ei tunnu pitävän sitä huonona asiana. Oikeastaan olen iloinen siitä, ettei kirja nostanut tätä aihetta muiden yläpuolelle, se kun on jo niin nähty. Sen sijaan tarina keskittyy teemoihin, joista osaa on joskus jossain määrin jo käsiteltykin mutta ei aivan tällä tavalla. Kirjan tarina tuntuu alusta loppuun tuoreelta ja uudelta, etenkin loppupuolella on monia erikoisia tapahtumia ja henkilöhahmot kehittyvät välillä hyvinkin odottamattomalla tavalla.
Turtschaninoffin kerronta ansaitsee taas kerran täydet pisteet. Tapa jolla tämä karu ja ankea tarina on kerrottu on yksinkertaisesti sanottuna ikimuistoinen. Tyyli ei kuitenkaan ole täysin samanlaista kuin Maresissa vaikka sama runollisuus on yhä pohjalla. Kirjan tarinan mukaisesti myös kerronta on hieman karua, korostaen tunnelmaa entisestään. Oikeastaan voisi sanoa, että Turtschaninoffin kirjat ovat aina kokonaisvaltaisia kokemuksia. Kun useimmista kirjoista jää pitkäaikaisesti mieleen vain jokin yksittäinen henkilöhahmo tai juonenkäänne, niin Turtschaninoffin kirjoista jää aina päällimmäisenä mieleen tunnelma, joka koostuu niin juonesta, henkilöhahmoista kuin kerronnastakin. Anachen kohdalla tämä tunnelma on karkeutensa takia erittäin voimakas, eikä varmaan ole kulunut vielä päivääkään lukemisen jälkeen, ettenkö olisi ainakin kerran huomannut ajattelevani kirjaa, pääosin mieleen painuvan tunnelman tähden. Kirjan muistissa pysymiseen auttaa myös se, että kirja ei lopussaan vastaa aivan kaikkiin kysymyksiinsä. Esimerkiksi osa Anachelle esitetystä ennustuksesta jäi minulle vielä hieman avoimeksi, tai sitten ei vain ole osannut tulkita kaikkia kirjan tapahtumia oikein. Niin tai näin, pysähdyn miettimään avoimeksi jääneitä kohtia yleensä melkeinpä joka päivä, joten kirjaa on siis melko vaikea unohtaa. Ikimuistoinen tapaus, näin hienommin sanottuna.
Anachessa on myös paljon enemmän toimintaa kuin muissa Turtschaninoffin kirjoissa, ja toiminta on välillä myös melko raakaa. En siis todellakaan suosittelisi kirjaa nuorille lapsille sen rankkojen teemojen ja välillä melko "iljettävien" yksityiskohtien takia. Toki jos uskot lapsen olevan valmis lukemaan jotain aikuismaisempaa mikä ettei, mutta moni kohta voi hämmentää lasta suuresti. Kyseessä on siis enemmänkin nuorten kirja, ihan jo suuren sivumääränsä takia.
No onko Anache yhtä hyvä kuin Maresi? Hilkulle menee, mutta ei ihan. Anachen jättämä jälki on kyllä suurempi, mutta Maresin lämminhenkisyys tuntuu kuitenkin miellyttävämmältä kuin Anachen kylmyys. Anache on paljon aikuismaisempi kirja ja se näkyy kaikissa kirjan osa-alueissa. Anache kannattaa siis ehdottomasti lukea jos haluaa vaihteeksi jotain vähän erilaista ja odottamatonta. Päällimmäisenä nousee kuitenkin mieleen, että on ilo nähdä kerrankin kirjailija, joka kykenee tekemään monenlaisia tarinoita ja onnistuu aina!
Kirjan miljöö onkin sitten ihan omaa luokkaansa. Akkadien maa on todella karu eikä elämä siellä ole kovin onnellista, ei ainakaan yleensä. Kyse tuntuu olevan enemmänkin selviytymisestä kuin elämisestä mutta kukaan kirjan henkilöistä ei tunnu pitävän sitä huonona asiana. Oikeastaan olen iloinen siitä, ettei kirja nostanut tätä aihetta muiden yläpuolelle, se kun on jo niin nähty. Sen sijaan tarina keskittyy teemoihin, joista osaa on joskus jossain määrin jo käsiteltykin mutta ei aivan tällä tavalla. Kirjan tarina tuntuu alusta loppuun tuoreelta ja uudelta, etenkin loppupuolella on monia erikoisia tapahtumia ja henkilöhahmot kehittyvät välillä hyvinkin odottamattomalla tavalla.
Turtschaninoffin kerronta ansaitsee taas kerran täydet pisteet. Tapa jolla tämä karu ja ankea tarina on kerrottu on yksinkertaisesti sanottuna ikimuistoinen. Tyyli ei kuitenkaan ole täysin samanlaista kuin Maresissa vaikka sama runollisuus on yhä pohjalla. Kirjan tarinan mukaisesti myös kerronta on hieman karua, korostaen tunnelmaa entisestään. Oikeastaan voisi sanoa, että Turtschaninoffin kirjat ovat aina kokonaisvaltaisia kokemuksia. Kun useimmista kirjoista jää pitkäaikaisesti mieleen vain jokin yksittäinen henkilöhahmo tai juonenkäänne, niin Turtschaninoffin kirjoista jää aina päällimmäisenä mieleen tunnelma, joka koostuu niin juonesta, henkilöhahmoista kuin kerronnastakin. Anachen kohdalla tämä tunnelma on karkeutensa takia erittäin voimakas, eikä varmaan ole kulunut vielä päivääkään lukemisen jälkeen, ettenkö olisi ainakin kerran huomannut ajattelevani kirjaa, pääosin mieleen painuvan tunnelman tähden. Kirjan muistissa pysymiseen auttaa myös se, että kirja ei lopussaan vastaa aivan kaikkiin kysymyksiinsä. Esimerkiksi osa Anachelle esitetystä ennustuksesta jäi minulle vielä hieman avoimeksi, tai sitten ei vain ole osannut tulkita kaikkia kirjan tapahtumia oikein. Niin tai näin, pysähdyn miettimään avoimeksi jääneitä kohtia yleensä melkeinpä joka päivä, joten kirjaa on siis melko vaikea unohtaa. Ikimuistoinen tapaus, näin hienommin sanottuna.
Anachessa on myös paljon enemmän toimintaa kuin muissa Turtschaninoffin kirjoissa, ja toiminta on välillä myös melko raakaa. En siis todellakaan suosittelisi kirjaa nuorille lapsille sen rankkojen teemojen ja välillä melko "iljettävien" yksityiskohtien takia. Toki jos uskot lapsen olevan valmis lukemaan jotain aikuismaisempaa mikä ettei, mutta moni kohta voi hämmentää lasta suuresti. Kyseessä on siis enemmänkin nuorten kirja, ihan jo suuren sivumääränsä takia.
No onko Anache yhtä hyvä kuin Maresi? Hilkulle menee, mutta ei ihan. Anachen jättämä jälki on kyllä suurempi, mutta Maresin lämminhenkisyys tuntuu kuitenkin miellyttävämmältä kuin Anachen kylmyys. Anache on paljon aikuismaisempi kirja ja se näkyy kaikissa kirjan osa-alueissa. Anache kannattaa siis ehdottomasti lukea jos haluaa vaihteeksi jotain vähän erilaista ja odottamatonta. Päällimmäisenä nousee kuitenkin mieleen, että on ilo nähdä kerrankin kirjailija, joka kykenee tekemään monenlaisia tarinoita ja onnistuu aina!
Juoni: 95%
Lukukokemuksen miellyttävyys: 90%
Henkilöhahmot: 95%
KOKONAISUUS: 95%
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti