keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Arvostelu - J. K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

 
Kirjalilija: J. K. Rowling
Alkuperäinen nimi: Harry Potter and the chamber of secrets
Julkaistu: 1999
Kustantaja: Tammi
Suomentaja: Jaana Kapari-Jatta
Sivumäärä: 365
 
Takakannesta:
 
Harry Potterin ankea kesäloma Dursleyn perheen luona päättyy vauhdikkaasti, kun noitakoulusta tutut Weasleyn veljekset hakevat hänet pois lentävällä Anglialla. Ensimmäistä kertaa elämässään Harry pääsee tutustumaan oikeaan velhoperheeseen, jossa loihditaan ruokaa, luetaan eläviä taikakirjoja ja kitketään puutarhasta menninkäisiä.
Sekopäinen Dobby-tonttu on varoittanut Harrya palaamasta takaisin Tylypahkan velhojen ja noitien kouluun, mutta mikään ei saisi Harrya jäämään pois. Toinen lukuvuosi ei kuitenkaan ala Harryn ja Ron Weasleyn osalta aivan suunnitelmien mukaan. Jostain merkillisestä syystä he eivät pääse Tylypahkan pikajunan kyytiin. Kun he lopulta saapuvat kouluun, on vastaanotto kirjaimellisesti murskaava. Ja pian koulussa alkaa tapahtua kummia. Miksi Harry kuulee pelottavia ääniä, joita muut eivät kuule? Kuka tai mikä jähmettää koulun asukkaita? Entä mitä kätkee sisäänsä salaisuuksien kammio?
 
Harry Potter -sarjan toinen osa, salaisuuksien kammio, oli verrattain hyvä jatko-osa. On toki parempiakin nähty, mutta kyseessä on kelpo kirja.
 
Salaisuuksien kammio jatkaa siitä mihin Viisasten kivi jäi. Harry on kesälomalla Dursleyen luona, ja odottaa innolla takaisin kouluun pääsyä. Kirja tottelee suunnilleen samaa kaavaa edellisen osan kanssa pikku poikkeuksin. Kirja siis kattaa kokonaisen vuoden Harryn elämästä, alkaen kesälomasta, ja päättyen kesälomaan.
 
Tarina itsessään on hieman monimutkaisempi kuin viime kerralla, ja hyvä niin. Ensimmäisen osan tehtävä onkin esitellä lukijalle miljöö ja hahmot, ja lopun kirjasarjan tehtävä on kehittää miljöötä ja hahmoja eteenpäin. Tässä kirja onnistuu miltei erinomaisesti. Silti tarinassa on joitain pieniä ongelmia, eikä kirja onnstu olemaan kovin kiinnostava ennen viimeisiä lukuja. Etenkin kirjan keskellä oli joitain lukuja, jotka tuntuivat melko tylsiltä, mutta eivät kuitenkaan huonoilta. Sain kuitekin luettua kirjan alle kahdessa päivässä, ei ei kirja kokonaisuudessaan tylsä ollut. Myös tarinan idea on oiva, ja käyttää hyvin hyväkseen edellisessä osassa tapahtuneita asioita, ja opittuja tietoja linnasta, ja Harrysta. Loppukliimaksi on myöskin erittäin hyvä, ja jopa parempi kuin edellisen osan kliimaksi. Tämä kirja tuntui muutenkin tapahtumarikkaammalta ja täydemmältä, josta myös ropisee pisteitä. Tarinalla oli tarjota useita odottamattomia käänteitä, ja siten mielenkiinto tarinaan pysyi melko vahvana kautta kirjan.
 
Kirjan harvat ongelmat sijaitsevatkin sitten henkilökaartissa. Harry on yhä riittävän miellyttävä päähenkilö, ja myös Ron on ihan mukava. Sen sijaan Hermione käyttäytyi etenkin kirjan keskivaiheilla hyvinkin... oudosti. Tavallaan hänen käytöksensä oli merkki henkisestä kasvusta, mutta silti käytös tuntui epäuskottavalta ja häiritsevältä. Mutta Hermionen käytös ei ollut kirjan ainoa ongelma. Toiseksi - ja paljon isommaksi - ongelmaksi minulle muodostui Gilderoy Lockhart ja hänen äärettömän ärsyttävä käytöksensä. Hän oli sellainen hupihahmo, joka uhkaa aina silloin tällöin lipsua ärsyttävyyden puolelle, ja valitettavasti näin kävi muutaman kerran. Silti Gilderoy onnistui saamaan minusta jopa muutaman naurun pihalle, etenkin silloin, kun hänen itserakas ja tyhmä persoonansa yhdistettiin johonkin tosiikkoon ja itsensä vakavasti ottavaan opettajaan. Loppuviimein Gilderoysta jäi oikein hyvä mielikuva, mutta oli hyvin lähellä, että hän olisi lipsunut samaan luokkaan Star Warsin Jar-Jar Binksin kanssa.
 
Kirja oli siis miellyttävä ja nope lukea, ja suosittelen tätä sarjaa yhäkin kaiken ikäisille. Meno on vielä melko kevyttä, mutta epäilin että synkkyys alkaa tulla mukaan mitä pidemmälle tarinassa edetään. Salaisuuksien kammio on siis erinomainen jatko-osa, ja tulen ehdottomasti jatkamaan sarjan lukemista.
 
Juoni: 90%
Lukukokemuksen miellyttävyys: 80%
Henkilöhahmot: 85%
 
KOKONAISUUS: 85%
 
Lukunäyte:
 
Ei ollut ensimmäinen kerta kun Likusteritie nelosen aamiaispöydässä rähjättiin. Vernon Dursley oli herännyt aamuyöllä äänekkääseen huhuiluun, joka kantautui hänen vaimonsa sisarenpojan Harryn huoneesta.
   "Kolmas kerta tällä viikolla!" hän karjui ruokpöydässä. "Jos sinä et saa siltä pöllöä kuriin, se saa luvan lähteä!"
   Harry yritti jälleen kerran selittää.
   "Sitä pitkästyttää", hän sanoi. "Se on tottunut lentelemään ulkona. Jos vain voisin päästää sen illalla ulos..."
   "Tyhmäksikö sinä minua luulet?" Vernon setä ärjyi. Hänen tuuheissa viiksissään roikkui riekale paistettua kananmunaa. "Minä tiedän, mitä tapahtuu jos se pöllö pääsee irti."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti